Nämä tarinat eivät kerro meistä – vai kertovatko?
management consulting
business coach
executive advise
Kadonnut avain
Myöhään eräänä iltana mies oli matkalla kotiinsa, kun hän näki ahdistuneen Mulla Nasrudinin kontillaan maassa, etsien kiivaasti jotain maasta katuvalojen alta. ”Mulla, mitä oikein olet kadottanut?”, ohikulkija kysyy.
“Etsin avaintani”, Nasrudin vastaa huolissaan. “Minä autan sinua etsimään”, mies sanoo ja liittyy Mulla Nasrudinin seuraan. Pian molemmat miehet ovat kontillaan katuvalojen alla etsimässä kadonnutta avainta. Hetken päästä mies kysyy Nasrudinilta: ”Kerro minulle, Mulla, muistatko, mihin tarkalleen pudotit avaimen?” Nasrudin heilauttaa kättään pimeyttä kohti ja sanoo: “Hukkasin avaimen talossani.” Ohikulkija pomppaa pystyyn järkyttyneenä ja huutaa Mulla Nasrudinille: “Miksi ihmeessä sitten etsit avainta täällä kadulla?” “Koska täällä on enemmän valoa kuin sisällä talossani”, Mulla Nasrudin vastaa.
Tuletko sinäkin joskus etsineeksi sieltä, missä on valoa, sen sijaan, että etsisit sieltä, missä on ratkaisu? Entä herättääkö tämä tarina sinussa muita ajatuksia?
Mulla Nasrudinin tarina:
Salakuljettaja
​
Kerta toisensa jälkeen Nasrudin matkusti Persiasta Kreikkaan aasin selässä. Joka kerta hän vei kaksi olkipussia mukanaan ja palasi takaisin ilman niitä. Vartijat yrittivät saada häntä kiinni salakuljetuksesta, mutta eivät koskaan löytäneet mitään.
”Mitä sinä kannat mukanasi, Nasrudin?”
”Olen salakuljettaja.”
Vuosia myöhemmin yhä vauraammaksi muuttunut Nasrudin muutti Egyptiin, jossa hän kohtasi sattumalta yhden tullimiehistä.
”Kerro minulle, Mulla, nyt kun olet päässyt Kreikan ja Persian alueelta ja asut täällä niin ylellisesti, mitä oikein salakuljetit, kun emme koskaan saaneet sinua kiinni?”
“Aaseja.”
Niinpä niin. Emmekö me kaikki kiinnitä paljon huomiota asioiden sisältöön unohtaen, että joskus vastaus voi olla tekotavassa?
Tätä tarinaa voi tulkita ainakin seitsemällä eri tavalla. Miten sinä sen ymmärrät?
Mitä tämä sinulle tarkoittaa?
​
​
"Kun juoksen sen perässä, mitä luulen haluavani, päiväni ovat täynnä stressiä ja ahdistusta. Mutta jos sen sijaan odotan kärsivällisesti, se mitä tarvitsen, tulee minulle ilman kipua. Ymmärrän, että se, mitä haluan, haluaa myös minua, etsii ja houkuttelee minua. Kaikille, jotka voivat sen ymmärtää, on olemassa suuri salaisuus.”
Rumi (1273)
​
Kaksi matkalaista ja munkki
​
Eräänä päivänä Matkalainen kulki tietä pitkin kylästä toiseen. Kävellessään hän huomasi tien vieressä olevalla pellolla Munkin hoitamassa maata. Munkki tervehti Matkalaista, ja tämä nyökkäsi Munkille. Sitten Matkalainen kääntyi Munkin puoleen ja sanoi: ”Anteeksi, mutta voisinko kysyä jotain?”
”Tietysti”, vastasi Munkki.
”Olen matkalla vuorilla sijaitsevasta kylästä kylään alhaalla laaksossa ja mietin, tiedätkö, millaista siellä on?”
“Kerro minulle”, sanoi Munkki, “millaista elämäsi oli vuoristokylässä?”
“Kamalaa,” vastasi Matkalainen, “ollakseni rehellinen olen onnellinen, että pääsen sieltä pois. Ihmiset eivät toivottaneet minua tervetulleeksi, ja kun saavuin sinne ensimmäisen kerran, minua tervehdittiin kylmästi. En koskaan tuntenut olevani osa kylää, ihan sama, miten kovasti yritin. Kyläläiset pitävät asioita itsellään, eivätkä suhtaudu ystävällisesti ulkopuolisiin. Joten kerro minulle, millaista voin odottaa elämän olevan laaksossa sijaitsevassa kylässä?”
“Olen pahoillani, että sanon tämän”, sanoi Munkki, “mutta valitettavasti tulet huomaamaan, että siellä on samanlaista.”
Ja niin Matkalainen lähti harmissaan pois.
Myöhemmin eräs toinen Matkalainen kulki samaa tietä pitkin, ja kohtasi myös Munkin.
“Olen menossa laaksossa sijaitsevaan kylään”, sanoi toinen Matkalainen, “tiedätkö, millaista siellä on?”
“Tiedän”, vastasi Munkki, “mutta kerro ensin minulle – mistä sinä tulet?”
“Tulen kylästä, joka on vuorilla.”
“Entä millaista siellä oli?”, kysyi Munkki.
“Todella mahtavaa. Olisin jäänyt sinne, jos olisin voinut, mutta minun täytyi jatkaa matkaa. Siellä minusta tuntui kuin kuuluisin kyläläisten perheeseen. Kylän vanhimmat antoivat minulle paljon neuvoja, lapset nauroivat ja vitsailivat kanssani ja ihmiset olivat todella kilttejä ja anteliaita. Oli harmi lähteä sieltä. Aika kylässä säilyy aina mielessäni erityisenä muistona. Mutta millainen on laaksossa sijaitseva kylä?”, hän kysyi taas.
“Luulen, että tulet huomaamaan sen olevan aika samanlainen”, vastasi Munkki, “hyvää päivänjatkoa.”
“Hyvää päivänjatkoa ja kiitos”, Matkalainen vastasi ja jatkoi hymyillen matkaansa.